Lumilautailu on aina ollut elämäntapalajina suuri mutta urheilulajina pieni.

Pohdintaa suomalaisen lumilautailun tilasta

A-teemassa keskusteltiin viimeisessä jaksossa hukatusta huippu-urheilusta. Keskustelussa oli tarkoitus puhua laaja-alaisesti suomalaisen urheilun tilasta. YLEn näkemys lajikirjosta näyttäisi olevan: yleisurheilu, hiihto höystettynä parilla tutkijalla sekä yhdellä yleisjohtajalla. Joukkuelajit ja esimerkiksi Kojonkoski oli näkyvästi aliedustettuina. Keskustelu oli mitä oli mutta tärkeintä lienee, että asioista puhutaan.

Suomalainen urheilujohtaminen tuntuu kiteytyvän siihen, ettei rahaa löydy huippu-urheiluun mutta keskinkertaisille urheilujohtajille löytyy. Suomalainen "valtiollinen" urheilun tukijärjestelmä on rakennetttu tukemaan liitosta alaspäin.

Keskustelu päätyikin tukiin ja raha pulaan josta heräsi kysymys aiheeseen liittyen: Onko valtion rooli kannatella huippu-urheilua?

Lumilautailu on aina ollut elämäntapalajina suuri mutta urheilulajina pieni.

Lumilautailu lajina pärjäsi parhaiten ajalla, jolloin laji oli käytännössä kokonaan markkinoiden armoilla. 90- sekä 2000-luku tuotti kasapäin ammattilaisia sekä ammattilaisten taustajoukkoja (valokuvaajia, tapahtumajärjestäjiä, managereita, lajimediaa jne.). Markkinalähtöinen tuloutus hyödyttää suoraan lajin toimijoita. Kääntöpuolena vapaat markkinat harvoin näkevät lajikulttuuria pidemmälle eikä koe lajiliittoja, junioreita tai valmentajia seksikkäinä (myyvinä). Näin ollen markkinat eivät kannattele kaikkia lajin toimijoita.

Vapaiden markkinoiden hyvänä puolena näen myös tehokkuuden. Tulos tai ulos mentaliteetti. Urheilija joutuu viikottain tekemään ratkaisuja omaan uraansa liittyen kun taas liittojen toiminnassa suunnan muuttaminen voi kestää vuosia tai pahimmassa tapauksessa muutosta ei synny. Harva urheilija voi miettiä vuosia miten asian kanssa nyt etenisi.

Elämäntapaa on helppo markkinoida.

Lumilautailun etuina oli elämäntapa ja siihen liittyvät positiiviset mielikuvat markkinoinnissa. Elämäntapaa on helppo markkinoida. Harva haluaa pukeutua kuin mäkihyppääjä vapaa-ajallaan eikä brändit halua lokeroitua vain yhteen kategoriaan koska se kaventaa markkinoita.

Lumilautaliiton budjetti oli 2000-luvun alussa viisi kertaa pienempi kuin esimerkiksi nyt olympiavuonna. Silti menestystä ja laskijoista tuli ikkunoista ja ovista eikä kukaan odottanut liitolta mitään.

Menestystä helpotti myös suomen suotuisat olosuhteet, pienissä mäissä tulee paljon toistoja. Nykyvaatimukset isoimmille pipeille sekä hyppyreille asettaa uudet haasteet menestymiseen kilpailuissa.

Lumilautaliitossa on pyritty järjestelmällisesti pääsemään pois ”märkäperse” ja ”eihän toi ole edes urheilua” maineesta. Pyrkimyksenä päästä pois out-castin maineesta ja olla salonkikelpoisia Olympiakomitean saunailloissa. Molemmat sanat viittaavat siihen mikä teki lautailusta suuren. Oman näköisen - elämäntavan.

Ilman historiaa ei ole kulttuuria ja ilman kulttuuria ei ole historiaa.

Tällä hetkellä suomalainen lumilautailu on risteyskohdassa, talvet lyhenevät ja lajikulttuuria yleensä tukeneet maahantuojat kiristelevät lompakoitaan. Lumilautailun seuraava nousu tulee lähtemään lajikulttuurista ei kilpailemisesta.

Toinen kysymys lienee: Voiko urheilua johtaa ylhäältä alas, jos urheilijat ja kulttuuri tulee alhaalta ylös?

Mikko Rapila
Pakastin Helsinki ry puheenjohtaja
Ammattivalmentaja 1998-2006