Old School on kuollut

Monesti näkee old schoolista puhuttaessa nuoremman polven vetämässä perus salkku methodia. Old School tai suomalaisittain vanhanliiton meininki tarkoittanee kaikkea alkuperäistä ja juuriltaan puhdasta lautailuun liittyvää toimintaa. Itse lasken vanhan liiton toiminnan näin; asenne, tyyli ja perinteiset gräbit bounauksilla.

Onko old school siis kuollut?

Lumilautailussa lienee jo toinen sukupolvi laskemassa ja näin jälkeenpäin pohdittaessa laskisin vanhanliiton viimeisiksi edustajiksi Trulli Clan:in joista vielä aktiivisesti laskevatkin ovat jo päälle kolmekymppisiä (Eero Niemelä & Iikka Backström).

Suomalaisissa oli 90-luvulla ylitarjontaa maailmalle markkinoiden kokoon nähden. Parhaiten pärjäsivät ne jotka kyytiä saamatta kävelivät laudan kanssa mäkeen. Talma huomasi jo alkumetreillä että suuri osa kävijäkunnasta oli laskijoita ja kuunteli laskijoiden toiveita. Mäkeen mentiin oli sitten jäistä tai sateisen pehmeätä. Alhovuori oli myös 90-luvulla vahvasti mukana parkki pelissä Jesse Hyvärin toimiessa park managerina. Paikalta löytyi kaari reilit ja käsintehty parkki jo melkein vuosikymmen ennen kuin elokuvissa näki ensimmäisen s-reilin. Jesse asui talvet asuntovaunussa Alhovuoren parkin vieressä. Alhovuoren pieni mutta pippurinen, suomen parhaaksikin haukuttu pipe oli käsintehty. Kehitys meni käsi kädessä parkkien kasvamisen kanssa ja paikkoja ruuvattiin porukalla kuntoon.

Suomalaisten etuna on aina toiminutkin juuri pienet keskukset, toistoja tulee päivän aikana käsittämätön määrä verrattuna isoihin keskuksiin joissa saattaa mennä top-to-bottom ja takasin ylös reilu puoli tuntia.

Viime vuosina on kuulunut puhuttavan olosuhde ongelmasta suomessa, käytännössä tämä tarkoittaa lautailussa superpipen ja tarpeeksi suurten linkojen puutetta. Suomessa on tällä hetkellä 7 pipeä joista kaksi superpipeä. Isoja hyppyreitä on ainakin Rukalla ja Vuokatissa.

Onko tämä ongelma?

Laskijoista 99,9% riittää paikallinen tarjonta, parkit ovat tänä päivänä paremmassa kunnossa kuin koskaan suurimmassa osassa keskuksia. Olosuhde ongelmaksi se kehkeytyy kirkkaimmalle kärjelle jotka kiertävät maailman kisoja ja ovat taidoiltaan valmiita treenaamaan triploja.

Tänä päivänä lautailu on turvallisempaa kuin koskaan, paikat on kunnossa ja käytännössä kaikki käyttävät suojavarusteita. Kaukana on päivät, kun Tapani Viitala asteli suomi cuppiin kypärä päässä ja tuomari tuli kopistaan huutamaan Tapanille: ”kuka vitt* sä luulet olevas, tuut tänne kypärä päässä heilumaan”. Se oli ensimmäinen kerta, kun kisoissa nähtiin kypäräpäinen laskija.

Tänä päivänä saattaa laskeminen jäädä pleikkarin jalkoihin, jos ei huvita, eikä siinä mitään; ei kaikista tarvitse tulla uusia Haakonseneita. Aktiiviset laskijat käyvät mäessä joka päivä edelleen, Pakastimessa olemme pyrkineetkin suuntaamaan ”treenit” siihen että saisimme laskijat kokeilemaan uusia ja normaalista laskemisestaan poikkeavia asioita kerran viikossa. Liiton leirien myötä osa laskijoista on toivonut enemmän treenejä sekä tarkempaa opastusta, ”liiton leirillä sanottiin näin” jne.

Itse olen aina nähnyt lautailun yksilölajina eikä tyyliä voi opettaa, se on jokaisella omantyylinen. Lautailun parissa valmentajan rooli on haastaa ja tukea laskijaa. Toinen nuorempien vanhempien suunnalta kuultu väärinkäsitys on että ainoastaan liiton leirien kautta pääsee eteenpäin. Sanoisin että omasta halusta mennä eteenpäin kehittyy ja jos jaksaa tahkota tarpeeksi kauan ja kehittyy, voi päästä ammattilaiseksi.

Lautailusta mediassa usein kuulee, että tärkeintä on hauskanpito, ”snoukka on kivaa”. Monesti haastattelu on vielä tehty ohjatulla leirillä. Suurimmalle osalle maailmalle päätyneistä se on kuitenkin ollut kaukana hauskasta; tuhansia tunteja mäessä, verta, hikeä ja kyyneleitä. Hauskapito on toiminut hyvänä vastapainona.

Work hard – play hard.

Internet ja sosiaalinen media on muuttanut myös omalta osaltaan lautailua, ennen odotettiin innolla vuosittaisia elokuva vhs julkaisuja, joita sitten kelailtiin kerta toisensa jälkeen ja ihmeteltiin. Tänä päivänä laskemaan ei mennä ilman kameraa ja päivänpäätteeksi päivän tapahtumat tungetaan sosiaaliseen mediaan. Hyvä nyrkkisääntö kaikille laskijoille on, määrä ei korvaa laatua eli mieluummin harvemmin ja laadukkaampaa on parempi kuin jokapäiväinen putken hinkkaaminen. Internet on iskenyt isommin perinteisen Ski Expon kohdalla. Aikaisemmin paikalle mentiin ihmettelemään kauden uusia välineitä, nykyään uudet välineet on julkaistu netissä jo puoli vuotta ennen expoa.

Pakastimessa olemme aloittaneet kauden joka vuosi old school tempuilla ja niin aloitamme tänäkin vuonna. Jos bounauksesta lähtee mono jalasta ollaan onnistuttu.

edit: 2006 järjestettiin Rukan SM yhteydessä Old School SM pipessä, tarkoituksena järjestää sama joka vuosi. Kiertopalkinto ei ole vieläkään palautunut. 1. Ainonen 2. Kuhlberg 3. Hyväri.

Old School on kuollut muttei kuopattu.

Mikko Rapila
Pakastin Helsinki ry puheenjohtaja
Ammattivalmentaja 1998-2006